Slow living | Hitaampi elämä

Istuskelen terassisohvalla siemaillen italiansoodaa kirjoitellessani tätä. Mittari näyttää +27 ja linnut laulaa. Kauempaa kuuluu myös moottorisahan ääni, joka hieman häiritsee tätä idylliä, mutta en anna sen pilata tunnelmaa. Sain juuri istutettua kesäkukat vaikka olin auttamatta aivan liian myöhässä niiden kanssa. Kohta avaan kirjan, jos en aivan läkähdy. Nautin tästä lämmöstä, mutta tässä katetulla terassilla ilman tuulen henkäystäkään on oikeasti aika kuuma. Mutta en anna vielä periksi! 

Mulla ei oo mihinkään kiire. Tää on just sellaista elämää mistä oon haaveillut. Siitä, että osaa pysähtyä, olla hetkessä läsnä ja nauttia siitä. 

Monta kesää oon painanut tukka putkella ja tuntuu ettei niistä kesistä edes muista mitään, saati että olisi ehtinyt kunnolla nauttia. Oon suorittanut elämää ja jatkuvasti tavoitellut jotain ulottumattomissa olevaa jo monta vuotta. Viime syksynä sain burnoutin, joka herätti miettimään. Halusin opetella hidastamaan elämää. Syksyn mittaan tein itsetutkiskelua, kuuntelin hyvinvointi podcasteja ja luin artikkeleita. Törmäsin termiin Slow Living, joka sai mut heti pauloihinsa. Tajusin, että slow living kuulostaa sellaselta elämältä, jollaista mäkin haluan elää.

Oon aiemmin ollut sellainen, että innostun ja nautin ihan pienistä asioista. Appelsiinimehusta kivassa lasissa, raparperipiirakasta söpöltä lautaselta, itselle kukkien ostamisesta. Toi kaikki hukkui kiireen ja suorittamisen alle ja mä haluan löytää sen takas. 

Tää kesä on vihdoin sellainen, jolloin ehdin pysähtyä, hengittää ja nauttia. Pyöräillä kirjastoon, käydä iltauinneilla ja suppailemassa. Yritän muistaa nauttia tästä kesästä niin paljon kuin vain mahdollista, koska en tiedä yhtään millaiset tulevat kesät on ja syksyllä alkaa AMK-opinnot. Oon kuitenkin tehnyt itselleni lupauksen, jossa pyrin olla ajamatta itseäni siihen tilanteeseen, jossa teen kesän (tai milloinkaan) kahta työtä yhtä aikaa. Opettelen elämän rauhoittamista ja pyrin pitämään nämä opit mun mukana loppuelämän.

Olen jo vuonna 2018 pohtinut sitä, kuinka meillä on joskus tapana luoda kiire itsellemme. Ei aina, joskus elämäntilanteet ja olosuhteet on isoina vaikuttavina tekijöinä, mutta välillä me ite olemme se vaikuttava tekijä. Jos aihe kiinnostaa, voit käydä lukemassa postauksen täältä. 

Mitä ajatuksia tää sussa herättää? Onko sun arki tukka putkella viipottamista vai osaatko pysähtyä? 

Ois kiva kuulla sun ajatuksia!