Ihana kesä on vihdoin täällä koko kauneudessaan, tuoden mukanaan auringonpaisteen, lämpimät illat ja tietysti myös lukuisat kesäjuhlat. En tiedä sinusta, mutta itselleni lahjojen keksiminen on aina haastavaa. Siksi haluankin nyt vinkata sinulle tästä, jonka tein vastavalmistuneelle siskontytölleni. Rakastan itsetehtyjä lahjoja, niissä on ihanaa tunnelmaa ja ne ovat persoonallisia.
Kukkiva skumppapullo
Tarvitset:- Skumppapullon
- Kukkasieni (märkä)
- Paljon kukkia
- Neula / grillitikku
Leikkaa kukkasieni sopivan kokoiseksi. Kun sieni on vielä kuiva, paina sieneen pullolla sopiva kolo.
Laita isoon astiaan vettä ja kukkavirkistettä, jonka jälkeen laita sieni varovasti veden pinnalle. Anna sienen itse valua ja kastua omaan tahtiin, tähän menee vajaa minuutti. Sientä ei missään nimessä saa painaa, koska muuten sienen sisälle jää kuivia kohtia. Sen jälkeen alat asetella kukkia sieneen. Voit käyttää apuna esimerkiksi neulaa tai grillitikkua tekemään kukille valmiita reikiä, jolloin kukat (etenkin hennommilla varsilla) on helpompi saada paikoilleen.

Itse hommasin liian vähän kukkia (2 krysanteemikimppua ja 1 pienempi hävikkikukkakimppu), joten minulta loppui kukat kesken ja hyödynsin sitten lopuksi oman pihan kukkia. Tästä tuli toisaalta ihanan värikäs, kun käytin useempia erilaisia kukkia.

Mitä tykkäsit tästä ideasta? Olisi kiva, kuulla!♡
Lähetä kommentti
Kommenttisi piristää päivääni, olethan kuitenkin asiallinen♡