Välillä viikonloppuisin, kun seuraa somessa muiden viikonlopun kulkua, tuntuu että kaikki on jossain. Festareilla tai muuten vaan pitämässä ystävien kanssa hauskaa. Itse istuu yksin kotona perjantai-iltana ja miettii, kuuluisko munkin sitten olla tekemässä jotain hauskaa?
Joskus sitä itsekin ajattelee, että meneekö mun nuoruus hukkaan, kun en ole tuolla juhlimassa, hankkimassa yhden illan juttuja tai muuten vaan mokailemassa. Tai muuten vaan jatkuvasti sosialisoitumassa tai tekemässä ylipäätään jotain. Onko ne viikonloppu-illat yksin kotona hukkaan heitettyä nuoruutta? Tää ajatus on musta jopa hieman ahdistava. Ei mee kauaakaan, kun huomaan olevani 35. Tuunko siinä vaiheessa katumaan? Mutta sitten mietin asiaa niin, että mä nautin siitä kotona olemisesta. Koti-illat on toisinaan ihan parhaita. Ei tällainen introvertti edes jaksaisi olla koko ajan ihmisten kanssa tekemisissä. Mä tarviin sitä omaa aikaa. Ja nykyään on ihan parasta, kun pääsee nukkumaan ennen kymmentä.
Sen lisäksi, että mua ei juurikaan näe yöelämässä, vaan sen sijaan enemmän kotona viltin alla, tykkään näpräillä juttuja, jotka ehkä itse luokittelen mummoiluksi. On ihan parasta kerätä marjoja pakkaseen talveksi. Ja kuinka paljon voikaan piristää, kun näet että itse kasvatetut kukat tai salaatti alkaa kasvaa kunnolla?<3 Syksyllä ja talvella kudon myös yhdet tai kahdet villasukat. Kai mummoilu on ihan ok?
Onko muita sieluntovereita?
Mitä sä ajattelet tästä, kuuluisko parikymppisten ottaa ilo irti, vielä kun jaksaa?
Lähetä kommentti
Kommenttisi piristää päivääni, olethan kuitenkin asiallinen♡